Sumerit

Hypätäänpä vähän taaksepäin, Kaksoisvirranmaahan eli Mesopotamiaan. Sumerien aikaan, eli n. 3500-2000 eKr. Tai no, ensimmäiset sumerit (jotka olivat todennäköisesti noamandeja eli vaeltajia) tulivat Jostain n. 5000 eKr.
      Sumerit, kuten myöhemmätkin Kaksoisvirranmaan asukit, elivät kaupunkivaltioissa. Kaupunkivaltioita hallitsivat pappiskuninkaat. Sumerilaiset kaupungit olivat suorakaiteen muotoisia, ja niitä ympäröi korkea ja leveä muuri. Kaupunkia halkoivat leveät puistokadut, joita pitkin mm. uskonnolliset paraatit kulkivat. Suurimpia rakennuksia olivat zikkuratit (ZIHG uh rat), pyramiditemppelit, jotka kohosivat taivaisiin. Sen kaltevilla ulkoseinillä oli penkereitä tai leveitä askelmia, joissa usein kasvoi istutettuna puita tai pensaita. Jokaisen zikkuratin huipulla oli alttari pääjumalalle.   Hallitsijat asuivat loistavissa palatseissa, joissa oli suuren puutarhat. Suurin osa ihmisistä asui pienissä taloissaan, jotka olivat sikin sokin puistokatujen ja teiden ympärillä. Käsityöläiset asuivat saman kadun varrella, jolloin kadusta muodostui basaari. Käsityöläiset olivat siten myös kauppiaita. lähde?
 
Sumerien keksinnöt:

1. Pyörä  
2. Kastelujärjestelmä
3. Kalenteri 
4. Nuolenpääkirjoitus  
5. Sormilaskenta

Papisto tutki taivasta merkiten muistiin taivaankappaleiden liikkeitä. Näiden tietojen pohjalta he loivat kalenterin, joka oli varsin tarpeellinen maanviljelysyhteiskunnalle.

Sumerilaiset kävivät kauppaa Välimerelle, Egyptiin ja Intiaan (Melullah) asti. Tavaraa kuljetettiin karavaaneissa ja kaislalaivoilla. Vaikka hopeaa käytettiinkin rahana, maksettiin palkkiot usein esimerkiksi viljana. Maassa tunnettiin oikeuslaitos ja poliisi. Maata hallittiin virkamiesten avulla.

Sumerit kehittivät rakennustaitoa, sodankäyntiä, hallintoa, matematiikkaa ja kirjallisuutta
merkittävästi (vaikkakin heidän useimmat käsityksensä olivat varsin myyttisiä ja taikauskoisia,
tosin heillä oli joitain ihan kelvollisia lääkkeitä eräisiin vaivoihin).  Matematiikan plus- vähennys- kerto- ja jakolaskut olivat heille tuttuja. He myös keksivät, että minuutissa oli kuusikymmentä sekunttia, johtuen sormilaskennasta (katso linkki "Keksinnöissä)

Gilgamesh

Gilgamesh on yksi vanhimpia tunnettuja kirjoja. Se on sankarieepos, joka kertoo ennen 2600 eaa eläneestä kuningas Gilgameshista. Tarinoita on alettu merkitä muistiin 2000 eaa tienoilla tai vähän aiemmin (4000 vuotta sitten!) ja yhtenäinen eeposmuoto, jonka alkuperäisen rakenteen on mahdollisesti koonnut ja yhtenäistänyt yksi henkilö, on syntynyt vaiheittain seuraavan vuosituhannen aikana.

Kirja koostuu 12 taulusta (tai luvusta), joista tässä pienet tiivistelmät. Tiivistelmät perustuvat Jaakko Hämeen-Anttilan suomennokseen akkadista, joka on julkaistu vuonna 2000. Huomasin muuten, että 1.-7. luvusta on myös (varsin samanhenkinen) tiivistelmä Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan Tarujen Kirjassa (2007), s. 165--168.

1.1 luku

Gilgamesh on kuninkaista suurin, enemmän jumala kuin ihminen. Hän hallitsee Urukin kaupunkia ja on verrattoman vahva, muttei kohtuullinen: kaikki pojat hän liittää palvelukseensa, kaikkiin naisiin vaatii ensiyönoikeuden. Kukaan ei rohkene vastustaa häntä.

Jumalat kiinnittävät huomiota tähän asiaintilaan. Aruru luo Gilgameshille vertaisen, jotta tämän aika ei kuluisi pahantekoon. Tuo vertainen on alkumies Enkidu, joka aluksi kulkee eläinten kanssa kuin yksi heistä ja pitää heidän puoltaan ihmisiä vastaan. Hän on niin vahvan ja hurjan näköinen, että metsämiehet päättävät pyytää Gilgameshilta apua Enkidun taltuttamiseksi.

Gilgamesh lähettää metsämiehen mukana ilotyttö Shamhatin Enkidun lauman juomapaikalle. Enkidu rakastelee Shamhatin kanssa viikon ja muuttuu ihmiseksi. Hänen laumansa pelkää nyt häntä, ja hän ymmärtää ihmisten puhetta. Shamhat kertoo Enkidulle, että tälle on paikka Gilgameshin vierellä. Gilgamesh on nähnyt enneunia, joiden mukaan hän on saava vahvan toverin, Enkidun.

2.2 luku

Enkidu ja Shamhat lähtevät Urukia kohden. Matkan varrella Enkidu saa ensimmäistä kertaa syödä ja juoda ihmisten tarjoamuksia, ja tulee kerrassaan hilpeäksi. Koska Enkidu on muita vahvempi, hän suojaa kaikkia yön vaaroilta.

Matkallaan he tapaavat nuorukaisen, joka on menossa häihin. Tämä nuori mies kertoo Gilgameshin ensiyönoikeudesta; Enkidu, joka tuntee luonnon lain, synkistyy ja tietää, ettei se ole kohtuullinen vaatimus.

Urukissa ihmiset kerääntyvät katsomaan, kun Enkidu saapuu. Enkidu estää Gilgameshia astumasta morsiamen taloon, ja he painivat keskenään. Tappelukumppanien väsyttyä Enkidu puhuu Gilgameshille järkeä. He solmivat toveruuden.

Enkidu on synkkä osattomuudestaan ihmisten maailmassa, ja Gilgameshin äiti Ninsun pyytää Gilgameshia huolehtimaan toveristaan. Gilgamesh pyytää Enkidua unohtamaan murheensa ja lähtemään yhdessä Humbabaa, voittamatonta metsänvartijahirviötä vastaan. Enkidu epäilee, sillä tuntee Humbaban ja tietää, että tämä on mahdoton vastustaja. Mutta Gilgamesh sanoo, että Enkidu huolehtii turhaan. Elämä on lyhyt; miksi sen käyttäisi epäröimiseen? Enkidu yrittää saada vielä kaupungin viisaat miehet puhumaan Gilgameshille järkeä, mutta tämä vain nauraa.

3.3 luku

Kaupunkilaisten siunauksin Gilgamesh lähtee matkaan Enkidun kanssa -- he haluavat kuninkaansa kunnossa takaisin. Gilgamesh matkustaa ensimmäiseksi pyytämään äidiltään Ninsunilta siunausta. Ninsun harmittelee sitä, että hänen poikansa on niin rauhaton, mutta uhraa Shamashille ja lukee mahtavat manaukset Humbaban kukistamiseksi ja Gilgameshin auttamiseksi voittoon.

Ninsun palkitsee Enkidun jo etukäteen ja ottaa tämän ikuisesti osaksi Gilgameshin sukua.

4. 4 luku

Matkalla Humbaban metsään Gilgamesh näkee viisi unta, jotka Enkidu yksitellen tulkitsee hänelle. Kaikki unet ovat hyviä enteitä siitä, että Humbaba kukistuu Shamashin avulla. Ensimmäisessä ja toisessa unessa Humbaba on vuori, kolmannessa taivas. Shamash esiintyy unissa miehenä ja sonnina. Joka yö Enkidu vartioi Gilgameshin nukkuessa.

Miesten saapuessa perille Shamash huutaa taivaasta, että aika on otollinen. Humbaban metsään, valtapiiriin, astuttaessa Enkidu vielä epäröi, mutta Gilgamesh usuttaa eteenpäin.

5.5 luku

Gilgamesh ja Enkidu vaeltavat Humbaban oudossa metsässä, jossa tavallisilta ihmisiltä häviävät voimat ja taistelumieli. He löytävät Humbaban Enkidun johdolla ja Gilgamesh ottaa yhteen tämän kanssa. Humbaba on vihainen Enkidulle, joka on luonnosta peräisin mutta seisoo nyt ihmisen rinnalla. Hän raivoaa toveruksille ja kertoo, millainen kuolema näitä odottaa.

Puheen kuullessaan Gilgamesh epäröi, mutta Enkidu sanoo totuuden: ei voi enää perääntyä, suuret teot on tehtävä tai painuttava unohduksiin. Gilgamesh käy taisteluun ja Shamash nostattaa Ninsunin pyytämät kolmetoista tuulta Humbaban rajoittamiseksi. Gilgamesh saa Humbaban pinteeseen ja tämä alkaa anoa armoa.

Humbaba ehdottaa, että ryhtyisi Gilgameshin alaiseksi ja antaisi tälle, mitä tämä tahtoo. Enkidu sanoo Gilgameshille, ettei kuuntelisi Humbaban puheita. Humbaba kiroaa Enkidua ja sanoo, ettei tätä olisi ikinä pitänyt päästää luonnon salaisuuksista osallisiksi. Hän vaatii Enkidua hillitsemään Gilgameshia, mutta Enkidu pysyy vankkana: kunnia odottaa Gilgameshia, nyt ei saa epäröidä. Humbaba vielä kiroaa toverukset: kumpikaan ei elä vanhaksi, eikä kuollutta Enkidua muista kukaan muu kuin Gilgamesh. Enkidu moittii Gilgameshia siitä, ettei tämä kuuntele hänen sanojaan. Viimein Gilgamesh katkaisee Humbaban kaulan.

Humbaban kuoltua he hakkaavat Humbaban metsästä mahtavia seetrejä ja lähettävät ne Eufratia pitkin alas. Korkeimmasta puusta tulee Enlilin palatsin portti. Sitten he tekevät lautan, ottavat humbaban pään mukaan ja lähtevät paluumatkalle.

6.6 luku

Entistä komeampi ja mahtavampi kuningas Gilgamesh saa kuningatar Ishtarin kiinnostumaan. Ishtar tarjoutuu Gilgameshille puolisoksi ja lupaa hellitellä tätä kaikin keinoin. Gilgamesh ei usko häntä, vaan muistuttaa häntä kaikista aiemmista ihailijoista, joita Ishtar on kohdellut huonosti: jos Ishtar onkin jotakuta rakastanut, on hän aina tuhonnut sen voiman tai ominaisuuden, joka oli tuolle kaikkein tärkein. Gilgamesh kieltäytyy avioliitosta.

Ishtar suuttuu ja menee valittamaan isälleen ja äidilleen, jotka ovat (myös) jumalia, että Gilgamesh kiusaa. Hän pyytää saada käyttää isänsä taivaan sonnia Gilgameshin rankaisemiseen. Isä myöntyy, mutta edellyttää, että Ishtar auttaa ihmisiä valmistautumaan sonnista seuraavaan kuivuuteen.

Ishtar laskeutuu taivaasta sonneineen ja sen mylvinnän avaamat kuilut tappavat Urukin sotajoukkoja satamäärin. Mutta Enkidu hyppää sonniin kiinni ja huutaa Gilgameshia tappamaan sen. Gilgamesh teurastaa sonnin näppärästi, ja toverukset laskevat sonnin sydämen Shamashin eteen. Ishtar marmattaa siitä, että hänen kunniaansa on loukattu, mutta Enkidu paiskaa Ishtaria sonnin lavalla ja huutaa, että tappaisi Ishtarinkin, jos vain saisi kiinni.

Tämän jälkeen Gilgamesh ja Enkidu ovat kaikkien rajattoman ihailun kohteena. He juhlivat kaupungissaan ja sonnin sarvista tehdään hienoja esineitä. Mutta yöllä Enkidu näkee unen.

7.7 luku

Enkidun unessa jumalat pitävät neuvoa. Anu vaatii Gilgameshille ja Enkidulle rankaisua siitä, että he ovat surmanneet Humbaban. Rankaisuksi jommankumman on kuoltava. Enlil ja Shamash syyttävät toisiaan osallisuudesta taivaan sonnin ja Humbaban kuolemaan. Enlil vaatii, että Enkidu on se, jonka tulee kuolla. Shamash sanoo, ettei Enkidu ole syyllinen.

Aamulla Enkidu kertoo unensa Gilgameshille. Gilgamesh puhuu puulle, joka on nyt Enlilin palatsin portti, ja moittii tätä kiittämättömyydestä. Shamashin palatsi olisi paremmin ansainnut tämän portin. Sitten hän sanoo Enkidulle, että uhraa jumalille oikein paljon, jotta nämä leppyisivät. Mutta Enkidu tietää, että Enlilin sana ei taivu. Hänen kohtalonsa on kuolla.

Seuraavana aamuna Enkidu kiroaa metsämiehen, joka haki häntä Gilgameshin luo. Sitten hän keksii alkaa kirota Shamhatia, koska tämä johdatti hänet ihmisten maailmaan. Enkidua harmittaa, koska hänet tuotiin Gilgameshin toveriksi, muttei tehty Gilgameshin veroiseksi: Enlil haluaa säästää Gilgameshin muttei Enkidua.

Shamhatille hän kiroaa kohtalon, jossa kaikki käyttävät häntä hyväkseen ja kohtelevat huonosti. Hän toivoo tälle asiakkaiksi juoppoja, jotka hakkaavat häntä ja ovat kitsaita. Mutta tämä on Shamashin mielestä kohtuutonta, ja hän puhuu taivaasta suojatilleen: eikö elämä ihmisenä muka ollut parempaa kuin luonnon puhtaus? Ihmisenä hän on saanut osakseen mukavuuksia ja kunniaa; siitäkö hän Shamhatin kiroaa? Gilgamesh arvostaa Enkidua yli kaiken, eikä ole Enkidun pois mentyä entisensä; sekö on Enkidusta vähäinen osa? Tämän kuultuaan Enkidu muuttaa mielensä ja siunaa Shamhatin kaikin tavoin, kohteliailla ja anteliailla asiakkailla ja ainaisella haluttuudella.

Sitten Enkidu näkee unen, joka kertoo hänen matkastaan kuolleiden maille. Enkidu pyytää vielä kerran Gilgameshia muistamaan häntä. Enkidu sairastuu, pahenee kaksitoista päivää. Hän harmittelee, ettei kuole taistelukentällä, ja pelkää vaipuvansa unohduksiin. Sen jälkeen hän kuolee.

8.8 luku

Enkidun kuoltua Gilgamesh itkee ja parkuu, luopuu koristeistaan, teettää Enkidusta valtavan kulta- ja jalokivipatsaan, ja uhraa manalan jumalille. Enkidua itkee koko Uruk ja Gilgamesh haluaa hänelle manalasta upean paikan. (Lisäksi 10. luvusta käy ilmi, että Gilgamesh vietti ruumiin vierellä viikon eikä antanut haudata sitä, ennen kuin sen nenästä tippui mato.)

9.9 luku

Gilgamesh lähtee kaupungistaan ja luopuu kaikista hienoista vaatteistaan. Hän kulkee kauas, sillä hänen mielensä on vallannut ajatus: eikö hänkin kuole jossain vaiheessa kuin Enkidu? Gilgamesh on lähtenyt matkaan Utnapishtimin luokse.

Gilgamesh taistelee tiensä leijonalaumojen ja muiden vaikeuksien läpi Mashu-vuorelle, jota vartioivat vaaralliset skorpionimiehet. Huomatessaan Gilgameshin enemmän jumalaksi kuin ihmiseksi skorpionimies kyselee tämän matkan kohdetta. Gilgamesh kertoo olevansa menossa Utnapishtimin luokse kysymään elämän ja kuoleman salaisuuksia. Skorpionimies neuvoo Gilgameshille tietä Shamashin luokse ja rohkaisee tätä matkan vaikeuksia vastaan.

Gilgamesh kulkee kaksitoista virstaa täydessä pimeässä. Sitten hän tulee ihmeelliseen paikkaan, ja lopulta näkee Shamashin.

     10. luku

Meren rannalla asuu nainen nimeltä Siduri, joka pitää majataloa. Hän näkee synkän ja hurjan hahmon lähestyvän: se on Gilgamesh, mutta Siduri ei vielä tunnista tätä, vaan menee sisään ja salpaa ovet. Gilgamesh haluaa päästä sisään ja kertoo, mitä kaikkea on tehnyt. Siduri tajuaa, että kyseessä on Gilgamesh, ja ihmettelee, miten tämä on niin synkeän ja rasittuneen näköinen. Gilgamesh selittää Enkidun kuolleen ja tajunneensa, että kuolee itsekin joskus samaan tapaan.

Selitettyään huolensa aiheen Gilgamesh kysyy, eikö Siduri tietäisi, miten pääsee Utnapishtimin luokse. Siduri sanoo, että matka on mahdoton, mutta ensimmäinen etappi on mennä Utnapishtimin lautturin, Urshanabin, luokse ja ylittää meri tämän kanssa. Gilgamesh taistelee tiensä perille ja esittää asiansa Urshanabille. Urshanabi käskee Gilgameshia tekemään sauvat, joilla sauvotaan meren yli. He lähtevät matkaan. Veteen ei saa koskea; yksi kerrallaan vaipuvat syvyyksiin mahtavat työntösauvat. Viimeisen mentyä Gilgamesh riisuu alasti ja työntää vielä laivan mastolla.

Utnapishtim ihmettelee saapujia. Hän kysyy Gilgameshin asiaa ja ihmettelee tämän muotoa. Gilgamesh kertoo tuskansa ja pitkän taipaleensa vaarat ja vastukset, ja kysyy, eikö Utnapishtim pystyisi neuvomaan häntä. Utnapishtim sanoo Gilgameshille, ettei tällä ole aihetta tyytymättömyyteen: onhan hän osittain jumala. Onko Gilgamesh koskaan verrannut itseään vähempiosaiseen, vähä-älyiseen, jolle annetaan vain tähteitä? Kuolema on ihmisten osa, ja Gilgamesh on saanut parhaita osia, mitä ihminen voi saada. Jos kuolemanpelko vie unet, mitä se auttaa? Huoli tuo kuoleman vain lähemmäksi.

Ihmiset ovat osa loputonta virtaa. Virtaa vastaan ei voi taistella, eikä kuolemasta voi saada kiinni. Kuoleman tulo on varmaa, mutta mitään muuta kuolemasta ei voi tietää.

11. luku

Gilgamesh kysyy Utnapishtimilta, kuinka tästä itsestään on sitten tullut kuolematon. Utnapishtim kertoo Gilgameshille tarkkaan varjellun tarinan:

Shuruppakin kaupungissa Eufratin varrella asui jumalia, ennen kuin suuret jumalat lähettivät suuren tulvan. Jumalista Ea antoi neuvon Utnapishtimille, joka tuolloin asui Shuruppakissa. Ea sanoi, että Utnapishtimin pitää hylätä kaikki ja rakentaa valtava laiva, johon viedään kaiken elollisen siemen. Utnapishtim noudatti neuvoa ja sanoi kaupunginisännille lähtevänsä Enlilin vihaa pakoon Ean luo, jotteivät nämä olisi ihmetelleet. Kaupunginisännille luvattiin vielä sateena lankeavaa runsautta.

Niin alkoi laivan rakentaminen. Laivasta tuli hehtaarin kokoinen, yhtä leveä kuin pitkä; siinä oli seitsemän kerrosta ja yhdeksän kerrosta ruuman puolella. Kaupunkilaisia oli suuri joukko auttamassa laivan rakentamisessa. Kohta oli laiva valmis. Utnapishtim lastasi sinne hopean, kullan, siemenet, karjan, työmiehet ja sukunsa. Shamash oli kertonut, milloin pitää lähteä matkaan ja tilkitä laiva. Laivan tilkitsijälle antoi Utnapishtim palkkioksi kaupunkiin jäävän palatsinsa.

Seurasi uskomaton myrsky. Jopa jumalat pelästyivät. He kyyristyivät maahan ja harmittelivat sitä, että olivat neuvonpidossa vaatineet tuhoa ihmisille. Myrsky kesti viikon ja vettä satoi koko ajan kaatamalla, mutta sitten sää selkeni ja myrsky tyyntyi. Vasta silloin Utnapishtim avasi laivansa ikkunan ensimmäistä kertaa.

Hän odotti viikon juuttuneena Nisir-vuoreen, ja laski pääskysen liikkeelle. Pääskynen palasi, koska ei löytänyt maata. Sitten hän laski korpin liikkeelle, eikä se palannut. Utnapishtim uhrasi jumalille, jotka tulivat kaikki katsomaan, kuka siellä vielä uhraa.

Enlil oli vihainen: kaikkienhan oli pitänyt tuhoutua. Ea kertoi osallisuudestaan ja moitti Enliliä siitä, ettei tämä ollut harkinnut tulvan asettamista. Ea sanoi, että ihmisten vähentämiseksi olisi ollut monta muutakin tapaa. Tämän kuullessaan Enlil meni Utnapishtimin ja tämän vaimon luokse, siunasi heidät kuolemattomiksi ja antoi mennä.

Tämän tarinan kerrottuaan Utnapishtim selittää Gilgameshille, ettei hänellä ole mitään toivoa saada jumalia kokoontumaan samalla tavalla. Tuskin hän pystyy edes valvomaan viikkoa, niin kuin Utnapishtim teki, kun hän odotti veden laskeutumista. Nyt Gilgameshin valtaa uupumus, ja hän nukkuu kokonaisen viikon. Herättyään hän luulee nukkuneensa vain hetken ja yhä huolehtii kuolemasta.

Utnapishtim sanoo Urshanabille, että Gilgamesh on pesetettävä ja vaatetettava, jotta tämä voisi palata kaupunkiinsa. Urshanabi lähtee Gilgameshin matkaan. Vielä lähtiessään Gilgamesh saa Utnapishtimilta neuvon, mistä saa kasvin, joka palauttaa kaikki voimat. Gilgamesh hakee kasvin meren pohjasta. Hän aikoo viedä sen kaupunkinsa puutarhaan, mutta matkan varrella, Gilgameshin kylpiessä, käärme varastaa yrtin. Gilgamesh harmittelee turhaa vaivaansa, mutta yhdessä he saapuvat kuitenkin Urukiin.

  12. luku

(Tämä luku on lisätty eepokseen myöhäisemmässä vaiheessa eikä jatka suoraan edellisten juonta.)

Gilgamesh valittaa Enkidulle, että hänen pallonsa ja mailansa ovat pudonneet manalaan. Enkidu sanoo, että voi hakea ne sieltä ylös. Gilgamesh neuvoo Enkidua matkaa varten: ei saa olla hieno, ei saa herättää huomiota, ei saa erottua joukosta. Ei saa koskea aiemmin tuntemiaan ihmisiä.

Mutta Enkidu ei kuuntele neuvoja. Hän pukee hienot vaatteet ja voitelee itsensä tuoksuvalla öljyllä. Hän suutelee rakkaitaan ja lyö vihaamiaan. Sen vuoksi hän ei pääse ylös manalasta. Gilgamesh itkee Enkidun kohtaloa ja menee pyytämään neuvoa ensin Enlililtä, sitten Siniltä, ja lopuksi Ealta. Ea pyytää sankari Nergalia avaamaan manalan portit. Manalasta noussut Enkidun haamu kertoo manalan järjestyksen. Enkidu valittaa, että se on surullista kuultavaa, mutta Gilgameshin pyynnöstä kertoo kuitenkin:

• Ennen komeat ja kauniit ihmiset ovat manalassa onnettomassa tilassa.
• Mitä enemmän ihmisellä on lapsia, sitä parempi on hänen osansa manalassa.
• Väkivaltaisesti kuollut ilmeisesti leijuu.
• Yllättäen kuollut juo raikasta vettä vuoteella.
• Taistelussa kuollut on kunnioitettu manalassakin.
• Hautaamatta jäänyt ei saa unta manalassa.
• Kuollut, jonka haudalle ei uhrata, syö tähteitä manalassa.

Muinaisen Egyptin pukeutuminen ja ruoka

Itse emme tiedä juuri mitään muinaisegyptin ruokakulttuurista, joten muinaisegyptiwiki kertokoon:


"Tavallinen karkea, ohrasta, emmervehnästä tai spelttivehnästä leivottu leipä oli pääruokaa suurimmalle osalle Egyptin kansalle. Leivät paistettiin rasvassa ja joskus ne maustettiin taateleilla, granaattiomenoilla tai muilla hedelmillä. Leipurit olivat alemman kansanosan naisia, työläisiä, orjattaria ja palvelijattaria. Taikinaa valmistettiin suolasta, jauhoista ja vedestä. Hiivasientä ei vielä osattu hyödyntää taikinan nostattamisessa. Taikinaa alustettaessa siihen sekoittui hiekkaa ja pieniä kivensiruja, ja siksi leipä kulutti egyptiläisten hampaita. Monien muumioiden hampaat ovat kuluneet ikeniin asti. Leipien päälle levitettiin sipulia tai valkosipulia. Valkosipuli oli suosittu yrtti ja lääkeaine.

Ruoanvalmistuksen suhteen talonpojat olivat hyvin omavaraisia. Egyptin vähäinen hedelmällinen maaperä osattiin käyttää hyvin ja sadot olivat runsaita. Egyptin historian suuret katovuodet aiheuttivat maassa poliittista sekasortoa varsinkin ensimmäisen välikauden aikaan. Niilijoesta ja kanavista nostettiin vettä shadouf-nimisen vipulaitteen avulla ja sitä valeltiin kasteluojien avulla pelloille.

Työläisten ravinto oli hyvin niukkaa ja yksipuolista. He söivät kaksi ateriaa päivässä ja niistä tuskin sai riittävästi kaloreita ja ravintoaineita pitämään heidät terveinä ja pitkäikäisinä. Yläluokan ihmiset nauttivat päivän aikana tavallisesti kolmannenkin aterian.

Olut oli yleisin ruokajuoma. On arvioitu, että muinainen egyptiläinen söi päivässä keskimäärin kymmenen leivänpalaa ja joi kaksi ruukkua olutta. Egyptiläinen olut koostui leivästä, vedestä ja käyneistä taateleista ja sen tähden sen säilyvyys oli huono. Olutta ei koskaan säilytetty pidempiä ajanjaksoja suurissa saviruukuissa eli amforoissa, vaan se annosteltiin pieniin saviastioihin ja juotiin heti."

"Egypti oli kuuma ja aurinkoinen maa ja vaatetus sen vuoksi mahdollisimman kevyttä. Lapset saattoivat oleilla alastomina, ja aikuisetkin riisuivat työskennellessään mielellään vaatteensa. Hohtavan valkeasta, viileästä ja kosteutta imevästä pellavasta valmistettiin harsomaisen ohuita kankaita, jotka sekä tärkättiin että pliseerattiin. Kansan asut olivat karkeampaa pellavaa. Lammasta pidettiin epäpuhtaana eläimenä eikä villavaatteita käytetty. Puuvilla oli jo ilmeisesti varsin varhain levinnyt Intiasta Egyptiin.

Puhtaus oli egyptiläisille luonteenomaista, ja kuumassa ilmastossa oli vilvoittava päivittäinen kylpeminen välttämätöntäkin. Egyptiläiset olivat sirojäsenisiä, ja kauneusihanteena oli hoikka vartalo, jäykähkö hiuslaite tai päähine ja voimakkaasti ehostetut kasvot. He arvostivat suuria, luonnollisesti kehittyneitä jalkateriä, ja ylhäisetkin liikkuivat paljasjaloin sitoen orjien kantamat sandaalit jalkoihinsa vain välttämättömissä tilanteissa. Myös akrobaattisia ruumiinharjoituksia ja tanssijattarien taidokkaita käsien liikkeitä ihailtiin. Sekä miehet, että naiset käyttivät koruja ja kosmeettisia aineita. Ihoa suojattiin auringolta voitein, ja pyramidien rakentajien vaatimusjärjestys maailman ensimmäisessä tunnetussa lakossa oli: voiteita, öljyä ja kasviksia. Miesten ja ulkonaoleskelevien iho oli kuparinvärinen. Ylhäisten naisten päivettymätöntä ihoa kuvattiin sitruunankeltaiseksi. Kuumuutta pyrittiin helpottamaan suurin viuhkoin, joita orjat leyhyttivät molemmin käsin.

Miesten pukeutuminen

Vanhan valtakunnan aikana, noin 2 780-2 280 eKr., joka käsittää dynastiat 3.-6., muodostaa Egyptin ensimmäisen kukoistuskauden. Miehenpukuna tänä ajanjaksona oli lyhyt, sileä pellavakankainen lannevaate, joka oli kiedottu tiukasti lanteiden ympäri ja kiinnitetty vyöllä. Joskus siinä oli kovaksi tärkätty, eteen taitettu kolmio. Miesten lannevaatteen kietomissuunnalla vasemmalta oikealle - miesten napituksen nykyiseenkin suuntaan - oli symbolinen merkityksensä. Nousihan aurinkokin vasemmalta, kun kasvot käännettiin sinne mistä kaikki hyvä tulee, eli etelään, Niilin lähteille päin.

Faraoiden usein kultakoristeisiin asuihin kertyi monenlaisia arvomerkkejä, mm. edessä riippuva kuninkaallinen vyökoriste ja pyöreä helmikaulus, mutta he käyttivät niitä vain hallitsijan tehtävissään. Yksityisoloissaan he esiintyivät muiden tavoin kevyesti pukeutuneina. Miehet alkoivat käyttää noin 2 065-1 660 eKr. Keskimmäisen valtakunnan aikaan lyhyen lannevaatteen päällä toista, pitempää, ohutta ja tärkättyä lannevaatetta. Syyrialaisvaikutteista kalasiris-asua käyttivät myös miehet. Asu otettiin käyttöön Uuden valtakunnan aikaan, jolloin Egyptissä noin sata vuotta kestänyt hajaannustila oli päättynyt. Miehet pitivät sitä yhdessä vanhankuosisen lannevaatteen kanssa, joko alla tai päällä.

Riistaeläimen häntä faraon asussa oli vanha egyptiläinen suuren metsästäjän tunnus. Papit käyttivät seremoniallista leopardintaljaa pukunsa päällä. Kippurakärkisiä sandaaleja punottiin papyruskaislasta ja niinestä aluksi vain faraoille ja papeille, myöhemmin muillekin arvohenkilöille. Hoviväellä oli myös sukkia, jotkut niistä oli koristeltu erityisin jalokivin.

Miehet olivat parrattomia. Jumaluuden merkkinä faraoilla oli seremoniallisissa tilaisuuksissa parfymoitu, joko kulmikas tai koukkumainen ja kapea, korviin kiinnitetty tekoparta. Pappien pää oli paljaaksi ajeltu. Prinssin tunnuksena oli pään toisella sivulla pitkästä tukasta koottu hiuskimppu. Faraon päähineitä olivat Ylä- ja Ala-Egyptin hattumaiset kruunut ja paksusta kankaasta valmistettu ja kulmikkaaksi taitettu raidallinen päähine. Käärme, haukanpää, sulka ja auringonkiekko olivat jumaluutta kuvaavien pääkoristeiden aiheita.

Naisten pukeutuminen

Naiset kutoivat kankaat ja käyttivät niitä runsaammin vaatetukseensa kuin miehet. Ohuesta pellavakankaasta valmistetun yhden tai kahden olkaimen kannattaman kotelohameen arvellaan olevan kiinteästi kiedotun. Se ulottui vanhimmissa malleissa rintojen alapuolelta nilkkoihin hyvin tiukkana ja vartalon hoikkuutta korostavana.

Syyrian valloituksen jälkeen uuden valtakunnan aikana, tuli käyttöön aasialainen mekkopuku. Egyptissä se valmistettiin harsomaisen ohuesta pellavakankaasta ja oli nimeltään kalasiris. Sen päällä ylhäisö käytti usein rinnan kohdalle solmittua ohutta vaippaa. Kankaan laskostus levisi edestä säteinä, ns. aurinkopliseerauksena, pehmeän eloisasti ja läpinäkyvyys paljasti vartalon muodot. Pellava oli hohtavan valkoista. Kulttuurin rappeutumisen myötä ruvettiin pukeutumaan värikkäämpiin ja laskostamattomiin mesopotamialaisittain hapsuin koristettuihin pukuihin. Egyptissä tunnettiin jo englanninkirjontaa muistuttava pitsimäinen reikäommelkoristelukin. Orjattarien verhona oli usein vain kapeaa haaralappua kannattava lannevyö." Lähde

Muinaisen Egyptin mytologia

No siis. Mun mielestä koko Egyptissä kiehtovinta on nimenomaan mytologia. Mut asiaan.
   No täs on hyvä selitys maailman synnystä niinkuin muinaisessa Egyptissä sen arveltiin olevan: http://www.ancientegypt.co.uk/gods/story/main.html Sorisori, se on enkuks.
Eli. Muinasen Egyptin mukaan on olemassa Duat, jossa jumalat asuu, ja sitä kautta taikavoimat, minne Aurinko (Ra) menee, kun se laskee ja mikä pitää maailmaa pystyssä. Duatista kaikki on kotoisin -ihmiset, meret, koko maailma. Duatin pohjakerroksesta, Kaaoksen merestä, maailmaon  kerran noussu ja sinne se (siis muinasen Egyptin mukaan) kerran palaa.
   Toinen aika merkittävä juttu oli taikurit. Taikureita koulutettiin Elämän Talossa, jossa opiskeltiin myös lääketiedettä, tähtitiedettä ja laskentoa sekä kirjoitustaitoa. Tässä pätkä eräästä tutkimuksesta (http://www.skepsis.fi/lehti/2010/2010-1-jarvinen.html):

"Tärkeitä Elämän talon tehtäviä olivat magia, lääketiede ja tähtitieteen harjoittaminen. Kirjureiden taitoja tarvittiin esimerkiksi kuolleiden balsamoinnin oikeaoppiseen suorittamiseen. Hautaukseen liittyvä Kuolleiden kirja ja tämän tyyppinen materiaali oli Elämän talon hallussa. Talon kirjallisuuteen kuului myös muinaisegyptiläistä matematiikkaa ja unien selityskirjoja. Erään kirjan mukaan uni siitä, että on päässyt virkamieheksi, on huono enne – se tiesi kuolemaa. Uskonnollisena ja filosofisena päätavoitteena Elämän talon kirjureilla oli kosmisen järjestyksen ylläpitäminen. Elämän talon tiedetään tuhoutuneen kokonaan Egyptistä niin fyysisenä rakennuksena kuin instituutiona noin 1000–800 eaa."

Muinaisegyptin arvojärjestys

Koko arvojärjestyksen kärki oli Faarao. Sen jälkeen tuli visiiri, jonka jälkeen tulivat papit, parhaimmisto ja virkamiehet. Heidän jälkeensä tulivat lääkärit ja insinöörit, ja heti perässä kirjurit sekä kauppiaat. Heidän alapuolellaan olivat taiteilijat sekä käsityöläiset ja tavalliset työtekijät, sotilaat, farmarit ja rakentajat. Heidän alapuolellaan olivat vain orjat.

Arkipäivää muinaisegyptissä

Muinaisessa Egyptissä elämä pyöri Niilin ympärillä. Siinä peseydyttiin,  kalastettiin, siitä saatiin vettä peltojen kasteluun, sen avulla veneillä pystyi liikkumaan melko nopeasti Niiliä edestakas, sen vettä juotiin, Niilin rannoilla vietettiin vapaa-aikaa uimalla ja pitämällä venekilpailuja. Myös kaikki kaupungit olivat sen rannoilla.
   Myös perheen kanssa vietettiin paljon aikaa, sillä se oli hyvin tärkeä. Tavalliseen perheeseen kuului mies. vaimo ja lapset, mutta rikkaammissa perheissä saattoi olla myös palvelijoita, jotka huolehtivat lapsista ja tekivät kotitöitä, ja faaraolla saattoi olla useita vaimoja.

     

Korkeakulttuurit

Korkeakulttuurien aika vallitsi Lähi-Idässä samaan aikaan kuin pronssikausi täällä Euroopassa. Aloitetaan muinaisesta Egyptistä (olen kiinnostunut siitä, joten aloitetaan siitä.).
  Muinainen Egypti oli yksi kukoistavimmista kulttuureista tuohon aikaan (3150–30 eaa) , eli siellä oli taidetta, hyvin suunniteltu yhteiskuntajärjestelmä sekä kehittynyt uskonto ja kirjoitustaito, joka käsitti mohta sataa merkkiä.
  Uskontokin oli monimukainen.  Se käsitti tuhansia jumalia, joiden päällikkö oli Ra. Hänen vartijansa oi nimeltään Bastet ja perivihollisensa Apep, Isfetin käärme. (Isfet tarkoittaa kaaosta. Sen vastakohta on Maat, järjestys.)

                                         Yllä joidenkin tärkeimpien jumalien tunnukset.

Pronssikausi alkaa

Pronssikausi alkoi Euroopasa n. 2300 eaa, mutta Lähi-idässä pronssia alettiin valmistaa n. 3500 eaa. Muinainen Egypti sekä Mesopotamia olivat pronssikautisia.

Pronssikaudella alkoivat tulla yhä selkeämmät arvoasteikot. Eiväthän faaraotkaan tehneet samoja töitä kuin orjat, saati päinvatoin. Tästä johtuen läheskään kaikki eivät omistaneet pronssisia esineitä, ja kiveä käytettiin vielä paljon.

Kivikauden elinkeinot

Tärkeimmät elinkeinot olivat metsästys, kalastus sekä luonnonvarojen keräily.
Lainaus http://www.nba.fi:stä:

"Kasvikunnasta kerättiin monipuolista ravintoa, kuten erilaisia juuria, marjoja, sieniä, kasvien siemeniä ja nokkosta. Kivikauden aikana pähkinäpensas viihtyi Keski-Suomessa asti ja järvissä kasvoi tärkkelyspitoista vesipähkinää. Kasvien lisäksi kerättiin linnunmunia. Purupihkaa pureksittiin ajankuluksi ja pihkaa käytettiin mahdollisesti myös lääkkeenä ja liima-aineena."

On myös melko varmaa, että ensimmäiillä ihmisillä oli jo susi, josta alkoi polveutua koira, metsästyskumppaninaan.

Rannikoilla saalistettiin hylkeitä niin ahkeraan, että grönlanninhylje metsästettiin lähes sukupuuttoon - kivikaudella! Kuvittele! Metsästysaseena oli luinen harppuuna. Rannikolla pyydettiin myös kalaa: kuhaa, madetta, muikkua, lohta, siikaa, lahnaa yms.

Sisämaassa riistaa olivat hirvet, metsäpeurat, majavat, karhut sekä erilaiset linnut. Suosituimpia olivat metsäkana- ja vesilinnut.

yhdenlainen metsäkana.

Kivikauden yhteisö

Kivikaudella yhteisöt olivat tavallisesti pieniä, 10-20 hengen ryhmiä, mutta niiden asukasluku saattoi kivuta jopa 50:neen, mikäli ruokaa riitti kaikille. Myös lapset olivat tasavertaisia yhteisön jäseniä  ja osallistuivat töihin kuten aikuiset, ja myös jotkut vanhukset auttoivat.
  Yhteisössä oli päällikkö, totta kai. Hänen jälkeensä tuli luultavasti joninlainen sukujen arvojärjestys, joka perustui taitoihin a sukulaissiteisiin, esim. "Olen päällikön poika, joten olen korkeassa asemassa" tai "Minulla ei ole sukulaissiteitä johtajiin tai korkea-arvoisiin eikä minula ole mitään erityisen hyvää taitoa; olen arvojärjestyksemme pohjasakkaa".

Majojen rakennus ja haudat

Miten kivikaudella elettiin? Pääasiassa kodissa. Tai siis kodassa, joka oli koti. Menee liian sekavaksi... no yhtä kaikki.

Miten kodat rakennettiin? Tässä ohjeet:

1. Aseta kolme riukua rinnakkain ja sido ne yläosasta kiinni vahvalla nauhalla. Nosta kolmijalka pystyyn ja levitä jalat sopivasti 5-7 metrin päähän toisistaan. Jalkojen pitäisi muodostaa tasasuhtainen kolmio.

2. Piirrä maahan jalkojen kautta kulkeva ympyrä.

3. Aseta tarvittava määrä riukuja nojaamaan tasavälein kehikkoa vasten siten, että ne muodostavat piirin.

4. Tue riu'ut toisiinsa poikittaisilla risuilla pujottelemalla ne riukujen tai sitomalla riukuihin. Näin kota vankistuu sivusuunnassa hieman ja tukee katetta altapäin.

(ohjeen lähde?)

Että tällasta. Mutta pitääkö tuo vettä? Annetaan tekstin lähteen kertoa:

"Vesitiiviin katteen valistaminen onnistui kivikaudella vaihtelevin menetelmin. Useimmin ehdotettu kateaine ovat eläinten nahat. Niistä voi ommella ehjän katteen kodan ympäri. Nahka olikin hyvä aine kesäkäyttöön ja se oli kevyt kuljettaa mukana. Sateella se kuitenkin kastui läpi ja homehtui. Rasvaamalla nahan ulkopinta, voitiin kastumisen estää. Koivuvaltaisilla alueilla tuohi varmasti syrjäytti nahan, koska se ei vettynyt samalla tavalla ja sen tervasaineet estivät homehtumisen. Samalla säästyi nahkaa vaatteisiin ja tarve-esineisiin. Tuohiliuskoista saatiin vesikate, jos liuskat ommeltiin kiinni kotaan suomuiksi niin, ettei vesi valunut saumoista sisälle.

Entä talvi? Eikö silloin ole kylmä?

"Tällaisena oli kesäkota jo valmis. Kun talvisaikaan matkattiin lumessa pitkiä matkoja, tarvittiin mukana kuljetettavaa kotaa yöpymiseen. Vaikka sitä lämmitettiinkin illalla, olivat aamut purevan kylmiä. Talven kylmyys tunkeutui helposti sisälle ohuen peitteen läpi, joten kota lämpö eristettiin huolellisesti."

Mutta kun kota oli valmis ja joku kuoli ensimmäisessä metsästyksessä, miten hautausmenot menivät? Kuolleet peitettiin ensimmäisen kerran varmaan käytännön syistä: pois näkyvistä, pois haisemasta ja piiloon haaskaeläinten häpäisyltä. Lähimmäisen kuolema saattoi järkyttää vainajan omaisia, mutta hänen hyvästelemisen ja omaisuutensa jakamisen jälkeen hänet oli joka tapauksessa jätettävä kuolinpaikalleen. Hautaamiseen voidaan keksiä lukuisia käytännön syitä, mutta ei kannata unohtaa uskonnollisia syitä.

Vainajan oloa haudassa tehdään mukavaksi asettamalla hänet silkkisiin lakanoihin tai taljojen päälle, kuten tehtiin jo kivikaudella. Vaikka vainaja ei pehmusteista välittäisikään, voivat surijat osoittaa hellyyttä rakastaan kohtaan ja näin osoittaa toisilleen, kuinka paljon he hänestä välittivät. Herää kuitenkin kysymys, mitä on haluttu ilmaista, kun hautaan levitetään rautaoksidia eli punamultaa ?

Punamultaa syntyy luonnossa luontaisesti, jos raudan ioneita liukenee veteen ja hapettuu oksidiksi. Rautaoksidia kertyy eri paikkoihin värjäten maan punaiseksi tai ruskeaksi. Punavärin käyttöä tiedetään olleen jo 30 000 vuotta sitten. Se onkin kestävin ihmisen käyttämistä väriaineista, koska se ei hajoa edes ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Punamultaa voi valmistaa rautaa sisältävien mineraaleja polttamalla. Saven rauta muuttaakin ruukun punaiseksi tästä syystä.

Tapa ripotella punamultaa hautoihin on hyvin vanha, sillä sitä tiedetään käytetyn 30 000 vuotta aiemmin Etelä-Euroopassa sekä Neandertal- että Cro Magnon- ihmisen toimesta. Se on tuskin ollut viatonta koristelunhalua, vaan on liittynyt hautauksen rituaaliin. Sitä on ripoteltu haudan pohjalle tai vainajan päälle. Sen määrä vaihtelee suuresti ja joissakin haudoissa ei ole punamultaa ollenkaan. Eräät vainajat aseteltiin hautaansa huomattavan punamultakerroksen päälle.

Sen käyttötarkoituksesta on useita arveluja. Arvellaan, että punamulta puhdisti ja pyhitti haudan. Sen tarkoitus on voinut myös olla maaginen: se auttoi vainajaa viimeiselle matkalleen. Punaista väriä on ehkä pidetty elämän värinä ja siten pyhänä.

Haudassa on saatettu myös polttaa nuotiota. Tällaisia nokijälkiä tavataan joissakin suomalaisissa haudoissa. Polttaminen on vielä rautakaudella yhdistetty puhdistautumiseen. Mitä epäpuhdasta hautaan saattoi jäädä? Myös hautojen vierestä on löydetty liesiä, vaikka hauta ei olisikaan aivan asuinpaikan tuntumassa. On arveltu, että liedet liittyvät hautajaismenoihin ja hautaamisen yhteydessä olisi järjestetty kekkerit. Viimeinen ateria oli mahdollisesti yhteinen vainajan kanssa.

      Haudat ja hautaus ovat (toistaiseksi) jääneet arvoitukseksi.

Kivikauden eläimistä

Kivikaudella eli paljon eläimiä, kuten sapelihammastiikereitä, mammutteja, karhuja, hirviä, metsäpeuroja, majavia yms. Etenkin sapellihammastiikerit olivat petollisia ihmisille, jotka piileksivät heinikossa. Vähän tietoa:

Sapellihammastiikeri

Saalistus

Sapelihammaskissan vartalo oli hyvin voimakas ja se oli ilmeisesti hyvä painija, joka puri vasta saatuaan uhrin maahan. Purenta ei kai ollut kaikkein voimakkaimpia. Jalat olivat lyhyet ja lihaksikkaat, joten se ei ollut nopea vaan todennäköisemmin väijyi saaliitaan. Saaliina olivat isot eläimet kuten mammutit, mastodontit, biisonit ja kamelit.

Ei sen enempää tällä kertaa sapellihammastiikeristä. Sitten seuraavaan... :)

Hetkonen! Karhu ja hirvi, metsäpeura... kumman tutttuja. No, luultavasti mammutti ei ole yhtä tuttu.

Mammutti

Ulkomuoto

Kooltaan mammutit olivat keskimäärin nykyisten norsujen kokoisia eli 2,75–3,4-metrisiä, mutta suurin laji, aromammutti (Mammuthus trogontherii), kasvoi säkäkorkeudeltaan 4,3-metriseksi. Kalifornian kääpiomammutit sen sijaan olivat 1,2–1,8-metrisiä. Villamammutin syöksyhampaat olivat 2,4–2,7 metriä pitkät, mutta pituusennätyksenä on 4,2 metriä. Kolumbianmammutin syöksyhampaat olivat samaa luokkaa villamammutin kanssa, ja suurimmat löydetyt norsueläinten syöksyhampaat kuuluivat Teksasista löydetylle kolumbianmammutille. Mammuttien syöksyhampaat erosivat nykynorsujen syöksyhampaista kaarevuudellaan ja käyryydellään. Yleisestä käsityksestä poiketen on hyvin epätodennäköistä, että mammutit olisivat käyttäneet syöksyhampaitaan lumen luomiseen kasvillisuuden päältä, sillä mammutit eivät suurimmaksi osaksi eläneet lumialueilla.

Levinneisyys ja ruokavalio

Mammutit elivät suuressa osassa Eurooppaa, Pohjois-Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Villamammuttien ruokavalio koostui pääasiassa heinistä ja saroista. Löydettyjen mammuttiruhojen mahoista on löytynyt pajun, koivun, lehtikuusen ja lepän silmuja. Kolumbianmammutin lantajäännöksistä on löydetty myös suolamaltsojen, marunoiden, koivujen ja okakuusten jäänteitä.

Kivikausi alkaa

Kun ihminen oli kehittynyt, se halusi myös selviytyä. Niinpä se alkoi tehdä kivestä työkaluja ja alkoi kivikausi. Yllä video, jossa näytetään, miten kivikauden aseita tehtiin. Video englanniksi.

              Kivikausi vallitsi  8000 - 1300 eKr. Sinä aikana alinkeinoina toimivat metsästys, kalastus ja keräily. Silloin ihmiset alkoivat ajatella, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja alkoivat uskoa tuonpuoleiseen. He myös hautasivat kuolleet leirinsä jäsenet. 

              Kivikauden ihmiset uskoivat hedelmällisyyden jumalattareen, maaemoon, joka on luonut kaikki elävät, myös ihmiset. Jumalattaresta tehtiin patsaita, joista Willendorffin Venus-veistos on tunnetuin. Ne on kuvattu kasvottomia sillä niillä on haluttu ilmaista luonnon ylipersoonallista, jumalallista luomisvoimaa. Alla  Willendorffin Venus-veistos. (lähde?)

         Kivikauden työkaluja olivat vasarakirves, tasataltta, pallonuija, keihäät, kirveet ja nuolet. He metsästivät hirviä, peuria, lintuja, kaloja ja hylkeitä,  sekä satunnaisesti muitakin nisäkkäitä.

      Kivikaudella myös kaupankäynti kehittyi. Pohjoismaista vietiin yleensä eläinten nahkoja, turkkeja, traaneja ja sinne tuotiin sembramäntyä, itäistä piitä, läntistä piitä, sädekiviliusketta, punaliusketta, meripihkaa ja äänisen viherliusketta. (lähde?)

        Kivikauden ihmiset asuivat yleensä kodissaan, kodassa. Kodat valmistettiin puusta, kaarnasta, nahoista ja turpeesta. Yllä kivikauden kota.

         

Homot

Homo Ergaster

Seuraava vaihe ihmisen kehityksessä nykyihmiseksi tapahtui n. 1,8 miljoonaa vuotta sitten 

Afrikassa, kun siellä eli laji nimeltään Homo Ergaster. Näillä nykyihmisen esi-isillä oli ensimmäistä 

kertaa tehokkain elimistön jäähdytysjärjestelmä. Niillä oli isot nenät, karvaton keho ja ne hikoilivat. 

Kaikki nämä auttoivat kehon jäähdyttämisessä Afrikan kuivilla mailla.

      Homo Ergaster eli n. 1,9-1,4 miljoonaa vuotta sitten. Nimi tulee kreikankielen sanasta ktístis, joka tarkoittaa työmiestä. Juuri H. Ergaster keksi nyrkki-iskurin ja käsikirveen n. 1,6 miljoonaa vuotta sitten. On löydetty myös todisteita siitä, että he osasivat käyttää tulta ja kypsentää lihaa.

     H. Ergasterilla oli myös isot aivot: se pystyi toimimaan yhteisössä, päättelemään jälkiä sekä keskustelemaan ja ymmärtämään lajitovereitaan.

Homo Erectus

N. 1,6 miljoonaa vuotta sitten Afrikassa kehittyi Homo Erectus, eli pystyihminen. Se kasvoi 

korkeintan 1,60 m pitkäksi ja niillä oli hieman litteät kasvot. Laji levisi Afrikasta myös Lähi-itään. 

    Lähi-idässä eläessään tämä laji käytti bambua työkalujen raaka-aineena. Toki ne käyttivät myös vielä ihan kivestäkin tehtyjä työkaluja, mutta Lähi-idän bambumetsistä löytyi paljon myös tätä ainetta. Itse työkalut eivät olleet vielä kehittyneet mihinkään. Ei oltu mm. keksitty vielä yhdistää kiveä keppiin, jolloin oltaisiin saatu työkalulle varsi.

 Yhden asian tämä laji kyllä keksi ensimmäisenä: se onnistui hallitsemaan tulta. Ensimmäistä 

kertaa ihmisen historiassa pystyttiin hallitsemaan ympäristöä. Tuli saatiin aikaan lyömällä kahta kiveä vastakkain ja näin saamalla kipinöitä aikaiseksi.

    H. erectuksen aivotilavuus oli noin 950–1 100 cm³, keskimäärin 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta. Pystyihminen oli nykyihmistä rotevampi, voimakkaampi ja apinamaisempi. Sen pituus oli 130–160 cm. Luultavasti H. erectus osasi valmistaa vaatteita ja käsitellä tulta sekä varastoida ruokaa. Varhaiset H. erectukset elivät Turkanajärven ja Olduvain rotkon tienoilla.

Homo Heidelbergensis

Homo Heidelbergensis eli Heidelberginihminen oli ensimmäisenä Eurooppaan levinnyt laji. Se eli n. 0,5 miljoonaa vuotta sitten. He olivat n. 1,8 metriä pitkiä ja muutenkin hieman nykyihmistä rotevampia, he olivat mm. lihaksikkaampia. 

    Heidelberginihmiset muistuttivat jo nykyihmistä melko suuresti. Ne käyttäytyivät nykyihmisen lailla. heillä oli mm. isot aivot ja tiiviit perhesuhteet. Hekin osasivat hyödyntää tulta apunaan. He osasivat myös käyttää luontoa lääkkeenä, eli he osasivat hyödyntää erilaisia kasveja parantamiseen.

 Yksi asia heidät kuitenkin erotti nykyihmisestä. Heillä ei ollut mielikuvitusta. He eivät mm. 

ymmärtäneet kuolemaa (kuolleet vain jätettiin jälkeen) tai muuta maailmaa vielä ihan niin hyvin kuin me. perhesuhteet ja puhuminen toki olivat vain vahvistuneet entisestään. 

 Heidelberginihminen kuoli sukupuuttoon n. 250 00 vuotta sitten. Erään tiedon mukaan tästä 

lajista olisi kehittynyt seuraava nykyihmisen esi-isä.

Australopithecus

Ennen kuin aloitan, tulee tieteellinen luokittelu (siitä saa hiukan tietoa, lähde Wikipedia):

Domeeni: Aitotumaiset 

Kunta: Eläinkunta 

Pääjakso: Selkäjänteiset 

Alajakso: Selkärankaiset 

Luokka: Nisäkkäät

Lahko: Kädelliset

Heimo: Isot ihmisapinat 

Alaheimo: Homininae

Tribus: Hominini

Alatribus: Hominina

Suku: Australopithecus

Eli: mikä Australopithecus oli? Eteläapina tai Lucy toiselta nimeltään. Ensimmäinen Australopithecus tupsahti maailmaan n. 3,7 miljoonaa vuotta sitten. 

No miten Australopithecus sitten erosi apinasta?

Ne pystyivät kävelemään pysty-asennossa vaivatta, joten kädet jäivöt vapaiksi jaruoan hankinta helpottui.
    Miten se erosi ihmisestä? Se ei puhunut, eivätkä sen aivot olleet yhtä kehittyneet. Hauskaa, eikö? Eräs Australopitecus sediba oli kuulemma niin ihmismäinen, että sitä on jopa ehdotettu Homoksi! Oijoi! 

Jääkaudet

Milloin se oli? Miksi se oli? Missä se oli?
   Ai että joukosta puuttuu "Mikä se oli?"? Hei haloo, kyllä sinun jääkausi pitäisi tietää. Jos et... no, ei siitä sen enempää.
     Ensimmäinen jääkausi alkoi n. 2.4-2.3 miljardia vuotta sitten, mutta Suomen alueen käsittänyt jääkausi alkoi n. 115.000 vuotta sitten. Nature -lehdessä amerikkalais-brittiläinen tutkijaryhmä päätteli näin:
"Aiemmin on oletettu että pohjoisen napa-alueen pysyvä jäätyminen on alkanut huomattavasti myöhemmin, 3 miljoonaa vuotta sitten. Vastakkaisella puolella maapalloa, Etelämantereella pysyvä jää kehittyi jo 34 miljoonaa vuotta sitten."

Joten, jääkausia on ollut monta eri puolilla maapalloa, esimerkiksi Wum (viimeinen Alpeilla), Veiksel (viimeinen Pohjois-Euroopassa), Vitsula (viimeisin Puolassa), Devesian (viimeisin Englannissa) sekä Wisconsin (viimeisin Amerikassa).
Lainaus merenkurkku.fi:stä:
"Aivan tarkkaan ei tiedetä, miten monta jääkautta maapallolla on ollut, mutta arviolta niitä on ollut noin 40!"
Joten, kaikilla jääkausilla ei ole nimiä, eikä osata sanoa tarkkaan, milloin kukin jääkausi oli.

Miksi jääkausia sitten on ollut? No, en taida selostaa, vaan pannaan Wikipedia kertomaan:

"Maan ilmasto vaihtelee eri pituisilla jaksoilla eri syistä. Satojen ja kymmenien miljoonien vuosien pituiset vaihtelut ovat ensisisjaisesti mannerliikuntojen aiheuttamia. Toinen mahdollinen aiheuttaja on vuoristojen ja niihin liittyvien jäätikköjen synty ja häviäminen. Jääkausien mittakaavassa eli kymmenen ja sadan tuhannen vuoden välein tapahtuvat muutokset liittyvät maapallon kiertoradan jaksollisiin muutoksiin.

Syitä Maan ilmaston muuttumiseen jääkaudella oli monia. Perussyyt ovat Maan radan ja akselikallistuman muutokset ja mannerliikuntojen aiheuttamatmerivirtamuutokset. Siihen, että pleistoseenikaudella jääkausia on esiintynyt toistuvasti, on ilmeisesti suurelta osin vaikuttanut tertiäärikauden lopulla tapahtuneet laajat vuorenpoimutukset. Tällöin meri vetäytyi pois laajoilta matalilta rannikkoalueilta, ja lämpötila alenee, koska maa heijastaa takaisin avaruuteen suuremman osan auringonsäteilystä kuin vesi. Lisäksi vuoristoissa ilmanlämpötila on yleensäkin alempi kuin merenpinnan tasolla. Samaan tapaan olivat aikaisemmin kivihiilikauden vuorenpoimuttumisia seurannut permikauden laajat jäätiköitymiset.

Pohjoisen pallonpuoliskon ilmastonmuutosten on selitetty johtuvan Maan radan soikeuden ja akselin suunnan jaksollisista muutoksista, niin sanotuista Milankovićin jaksoista. Maan radan ja akselikallistuman jaksolliset muutokset johtuvat muiden taivaankappaleiden aiheuttamista häiriöistä. Ne eivät tosin vaikuta Maan saaman auringonsäteilyn kokonaismäärään, ainoastaan sen jakautumiseen Maan eri alueiden kesken, mutta voivat silti johtaa pohjoisilla seuduilla kesien huomattavaan kylmenemiseen ja sitä kautta jäätiköitymisiin.

Toisaalta jääkaudet vaativat tietyillä tavoin kulkevia merivirtoja ja sopivanlaista termohaliinikiertoa. Maassa on lämmintä silloin, kun merivirrat kuljettavat lämmintä vettä päiväntasaajalta korkeammille leveysasteille.

Myös mannerliikunnot vaikuttavat merivirtoihin ja jäätikköjen muodostumiseen. Panaman kannaksen on ajateltu ollen merkittävässä roolissa edellisen jäätiköitymisen alkamisessa."

Onko siis tulossa jääkausi? Netti väittää niin, mutta kukapa sen tietäisi? Ei kukaan. Sitä paitsi, jos on tulossa jääkausi jo piankin, kukaan ei voi sille yhtikäs mitään.

Mutta mitä jälkiä jääkausi on jättänyt? Ota silmä käteen ja katso! Bongaatko nämä: (?)

• Hiidenkirnu ( kallioperässä olevia syviä, usein veden täyttämiä kuoppia. Ne ovat syntyneet kun jääkaudella kivi tai kivet hiersivät kallioon kolon, joka voi usein olla jopa useita metrejä syvä.)
• Pirunpelto (laaja alue täynnä kiviä, jotka mannerjää on kuljettanut)
• Silokallio (ihan sileä kallio, yleensä meren rannalla. Mannerjää on hionut sen sileäksi)
• Salpausselkä (Etelä-Suomessa sijaitsevia harjumuodostelmia ja ne syntyivät noin 11.500 - 10.000 vuotta sitten. Nämä harjut muodostuivat kivistä ja suuremmista lohkareista, jota jää kuljetti mukanaan. Mutta kun jään reuna pysähtyi paikalleen, niin sulava irtomaa muodosti harjut. Keskeisin Salpausselistä lähteen Hangista ja kulkee Lohjan, Lahden kautta Karjalaan. Harju on korkeimmillaan juuri lahden kaupungin kohdalla. Yleensä harjut ovat olleet hiekkavarastoja, sillä ne koostuvat erilaisista hiekoista.)
• maan nouseminen (Jää painoi paljon ja maan sen alla vajosi. Ja nykyisin vielä tämä maan nouseminen on nähtävissä siten, että merenranta väistyy aina vaan kauemmaksi ja kauemmaksi. On arveltu, että parhaimmillaan maa nousee noin yhden metrin sadassa vuodessa.)

Mutta mitä jääkaudet tekivät ihmisille? Entä eläimille? 

  Lainaus Wikikirjastosta:

"Ihmiset 

Ihminen ei pystynyt elämään jääkauden olosuhteissa, sillä hänellä ei ollut nykyisen kaltaisia varusteita. Suurimman osan jääkauden ajasta olivat nykyihmistä alkeellisemmat neandertalinihmiset. Nykyihmisen katsotaan syntyneen jääkauden aikana Afrikassa ja siirtyneen sieltä Euroopan alueelle. Tämä Eurooppaan tulo tapahtui noin 40.000 - 30.000 vuotta sitten ja on mahdollista, että nykyihminen tappoi sukupuuttoon neandertalinihmisen.

Yleensä ihmiset elivät noin 200–300 kilometrin päässä jään reunasta, mutta esimerkiksi Norjan jäättömillä alueilla oli jää aivan ihmisten asutuksen läheisyydessä.

Eläimet

Ennen Veiksel-jääkautta Euroopan eläimistöön kuuluivat mm. mammutit, villasarvikuonot ja sapelihammaskissat. Kuitenkaan jääkauden edetessä eläinten häviäminen ei ollut yhtäkkistä, kuten oli ollut ihmisten laita.

Ensimmäisenä eläimenä jääkauden tieltä hävisi luolakarhu, mutta pian hävisivät myös villihevonen ja arovisentti. Hieman ennen jääkauden päättymistä, ehkä noin 13.000 vuotta sitten, hävisivät luolahyeena, luolaleijona sekä mammutti, joka oli käynyt harvinaiseksi eläimeksi jo aiemmin jään sulamisen myötä.

Villasarvikuono alkoi muuttua harvinaiseksi eläimeksi jo jääkauden loppupuolella ja se hävisi viimeistään hieman jääkauden päättymisen jälkeen. Jääkauden päättymisen aikoihin noin 13.000 vuotta sitten hävisi myskihärkä. Jättihirvi, napakettu ja ahma hävisivät Keski-Euroopasta hieman jääkauden päättymisen jälkeen, samoin taiga ja porokin harvinaistuivat. On epäilyksiä siitä, että villasarvikuonoa, mammuttia, arovisenttiä, luolakarhua, villihevosta (ehkä myös metsäelefanttia ja metsäsarvikuonoa) ja myöhemmin luolahyeenaa olisivat olleet kohteena ihmisen liialliselle metsästämiselle ja siksi ne olisivat kuolleet sukupuuttoon. Ihmiset metsästivät paljon tuona aikoina."

Entä miten ja miksi jääkaudet loppuivat? No, annetaan Wikipedian kertoa:

"Jääkauden päättymisen syy

Viime jääkauden päättymisen aiheutti pohjoisen pallonpuoliskon kesien lämpiäminen. Kesät lämpenivät, koska Maan pinnalle saapuva Auringon säteily kasvoi ja myös hiilidioksidia vapautui ilmakehään. Maan akselikallistuman ja akselin suunnan muutos pienensi talvista Auringon säteilyä, mutta kasvatti kesäsäteilyä. Näin vuodenajat voimistuivat. Meret, mantetet ja ilma lämpenivät. Myös ilmavirrat muuttuivat. Lumiraja nousi pohjoisella pallonpuoliskolla, ja jäätiköt alkoivat vetäytyä. Jääkauden päättyessä Golf-virta alkoi toimia täydellä teholla. Uusien tutkimusten mukaan jääkauden päättymistä joudutti se että mereen ja ehkä jäätikön läheiseen mantereeseenkin sitoutuneita kasvihuonekaasuja hiilidioksidia ja metaania vapautui ilmakehään lyhyessä ajassa valtavat määrät. Hiilidioksidin määrä kasvoi 15000-9000 radiohiilivuotta sitten 200:sta 265 ppm:ään, luultavasti Auringon sätelyn kasvun seurannaisilmiön. Hiilidioksidin määrä nousi kohtalaisen tasaisesti koko jääkauden päättymisen ajan suunnilleen samaan tahtiin kuin pohjoisen insolaatio ja Antarktiksen lämpötila lukuun ottamatta pientä hyppäystä Böllingin alussa. Samalla kuin hiilidioksidimäärä nousi, ilmassa leijuvan lössipölyn määrä väheni.

Grönlannin ja Antarktiksen metaaninmäärä nousi jääkauden huippukauden jälkeen melko tasaisesti ja hyppäsi rajusti ylös Böllingin alussa. Erään tutkimuksen mukaan tämä johtui siitä, että jääkauden lopun aikainen ilmastonmuutos ajoi eteläisen merialueen länsituulen vyöhykkeen etelämmäs. Näin Etelänapaa kiertävä Länsituulten virta voimistui ja nosti syvämeren hiilidioksidia pintaan kuplimaan ilmakehään. toisen näkemyksen mukaan hiilidioksidi olisi vapautunut jäätikön sulavesien tulvittamasta mannerjalustasta."

Dinosaurusten tuho

Hei, hei haloo! Sitä puksutetaan eteenpäin ja porukat elää siinä uskossa, että dinosauruksia eleli sulassa sovussa ihmisten kanssa. Mutta ehei! Täytyyhän meidän kertoa, että dinosaurukset kuoli?
     Elikkäs. Dinosaurukset (kuten tiedämme) olivat ilmestyneet maailmaan n. 200 miljoonaa vuotta sitten ja kuolivat sukupuuttoon n. 65 miljoonaa vuotta sitten. Itse asiassa se on hyvä, ettei dinosauruksia enää ole, sillä on arveltu, että jos ne olisivat vielä olemassa, kasvihuoneilmiö olisi paljon pahemmassa jamassa. Tämä johtuu  yksinkertaisesti siitä, että kun dinosaurus pieraisi, sieltä tuli kasvihuonekaasua.
      Joka tapauksessa, dinosaurusten kuolema oli sanotaanko nyt mielenkiinnoton. Maapalloon osui meteriitti ja lähes kaikki elämä tuhoutui.

Ensimmäiset ihmiset

Evoluutio on laaja. Niin paljon eläimiä. Siispä ihmiset myös. Ensimmäiset ihmiset pullahtivat maapallolle n. 4 miljoonaa vuotta sitten, jääkauden lopuilla. Mutta nämä ihmiset lähentelivät kylläkin aika lailla apinaa: ne olivat ehkä n. metrin mittaisia, karvaisia ihmisiä joilla oli ulkonevat poskipäät ja litteä nenä. Näitä, ihmisen kehitysvaiheista ensimmäistä, kutsuttiin nimellä Lucy. Tämä tulee Beatlesin kappaleesta "Lucy in the sky with diamonds", jota tutkijat Don Johanson ja Tom Gray ryhmineen kuuntelivat illalla löydettyään Lucyn luurangon, jonka perusteella tehtiin nykyiset arviot Lucyjen ulkonäöstä. Nämä Lucyt keksivät myös ensimäisen aseen ja työkalun: nyrkki - iskurin. Se oli rosoinen teräväkärkinen kivi joka helpotti mm. syömistä.

Seuraavina ihmisen kehitysvaiheissa tulivat kätevä ihminen (2 000 000 vuotta sitten), pystyihminen (1 000 000 vuotta sitten), neandertalin ihminen (100 000 vuotta sitten) ja nykyihminen (40 000 vuotta sitten).

Latinaksi:

Lucy = LUCY

Kätevä ihminen = HOMO HABILIS

Pystyihminen = HOMO ERECTUS

Neandertalin ihminen = HOMO NEANDERTHALENSIS

Nykyihminen = HOMO SAPIENS SAPIENS

Evoluutio

Eli, tuo aiempi kirjoittaja tuossa hyppäsi asian yli, joten tässä tulee hiukan evoluutiosta. Kukaan ei tiedä eikä koskaan tule tietämäänkään miten, mutta niin se vain syntyi. Kasvit, eläimet, kaikki. Luonto. Maapallon erikoisuus. Tietenkin se oli hyvin erilaista silloin aikojen alussa. Oli paljon erilaisia eläimiä, joita ei sukupuuton vuoksi enää ole. Kuten dinosaurukset, joista tässä blogissa onkin jo mainittu. No, niiden jälkeen? Jurakausi loppui, jotain varmasti todistamatonta tapahtui ja dinot kuolivat. Vastapainoksi tuli paljon uusia eläimiä.                                Vaikkapa mammutit. Nämä eläimet olivat isoja ja syöksyhampaisia pohjoisen asukkeja, kuin meganorsuja, joilla on pitkä, tuuhea karvoitus. Sukupuuton syytä ei, kuten miljoonaa muutakaan asiaa, varmasti tiedetä, mutta pääsyyksi veikataan ihmisiä, kuten mahdottoman monen muunkin lajin sukupuuttoon. Metsästäviä ihmisiä. Mammutteja joko ajettiin mellakalla rotkoon ja teurastettiin siellä tai kaivettiin ansa ja teurastettiin siellä.

Dinosaurusten synty ja tiedot

No evoluutio  aiheena ei ole kovin kiinnostava, ei meistä, TD: läisistä, kuin teistä lukioistakaan... luultavasti. Eli hypätään sen vaiheen yli, missä kalasta tuli lisko ja liskosta lintu ja linnusta dinosaurus... (se saattaa tulla myöhemmin)
     Menemme siis suoraan dinosauruksiin. Dinosaukukset eli hirmuliskot elivät mesotsoottisella maailmankaudella, mutta niitä eli jo triaskaudella (n. 250 miljoonaa vuotta sitten) jolloin oli paljon permikauden tyyppisiä matelijoita.
     Suurimmat dinosaurukset olivat n. 12 (Brachiosaurus) metriä korkeita ja toisaalta pienimmät dinosaurukset olivat vain metson kokoisia (Comsognathus).
Muutama dinosaurus, niiden aikalainen ja muuta tietoa esittelyssä: (www.tunturisusi.com/dinosaurukset)

Parasaurolophus 

Parasaurolophus oli varsin erikoisen näköinen kasvinsyöjädinosaurus. Se oli hadrosauri - ankannokkasauri eli sorsalisko. Sillä oli vahva, litteä häntä ja kaikkien ankannokkasaurien tapaan nokka kuin ankalla. Sen päälaella oli lähes kahden metrin pituinen ontto luuharja eli heltta. Luuharjan merkitystä ei täysin tiedetä, mutta se ilmeisesti toimi ääntä vahvistavana kaikukammiona, kun Parasaurolophus mylvähteli muille julki olemassa oloaan. Sillä oli siten kaiken aikaa mukanaan puhallininstrumentti. 

Hoatsin 

Kuvassa oikealla hoatsin, kummajainen nykylintujen joukossa. Hoatsin ei ole dinosaurus, mutta sen luokittelu on ollut sen erityisten piirteiden vuoksi vaikeaa ja sitä on pidetty myös muinaisten lintuliskojen jäänteenä. Hoatsinit ovat eläneet Ranskan seuduilla ehkä jo ainakin 36 miljoonaa vuotta siten. Hoatsin eli haisukäki, haisulintu tai töyhtökana(Opisthocomus hoazin) on eteläamerikkalainen lintu ja heimonsa ainoa laji.

Tyrannosaurus rex - kuningastyrannilisko 

Parhaiten tunnettu petodinosaurus ja ylipäänsä yksi kaikkein tunnetuimmista dinosauruksista. 

Syntarsus kayentakatae - (Nimesi Rowe 1989) 

Syntarsus kayentakatae eli varhaisella jurakaudella, noin 200 miljoonaa vuotta sitten ainakin Arizonan pohjoisosissa. Se oli noin kolmen metrin pituinen, kaksoisheltan omaava petodinosaurus. Afrikassa eli suvun toinen tunnettu lajiSyntarsus rhodesiensis. Laji on nimetty uudelleenkin ja uusin nimi on Megapnosaurus. 

Achelousaurus 

Pienessä kuvassa alla Achelousaurus, joka varsin sarvekkaasta ja uhkaavasta ulkomuodostaan huolimatta oli kasvissyöjä. Sillä oli papukaijamainen nokka. Achelousauruksella oli pituutta 6 metriä ja se eli nykyisen Pohjois-Amerikan maaperällä myöhäisliitukaudella, 99,6 - 65,5 mvs. 

 

Brachiosaurus 

Brachiosaurus pitkine kauloineen edustaa tyypillistä, hyvin suurta dinosaurusta, joita on joskus kutsuttu brontosaureiksi. Brachiosaurus oli jättiläinen, jonka paino on voinut olla 80 tonnia ja pituus 25 metriä. Sillä piti olla hyvin vahva sydän, jotta se kykeni pumppaamaan verta ylös korkeuksiin, pitkää kaulaa myöten aina päähän saakka - ja sydän oli kooltaankin noin auton kokoinen. 

Liliensternus 

Liliensternus oli petodinosaurus ja yksi dinosaurusten varhaisia edustajia. Se eli myöhäistriaskaudella 205 miljoonaa vuotta sitten. Sen koko pituus oli noin 5 metriä ja se saattoi painaa 127 kg. Pienehköstä koostaan huolimatta se oli oman aikansa suurimpia petoja ja naposteli ahnaasti suihinsa ajan kasvinsyöjädinosauruksia, kuten Sellosauruksia. 

Dilophosaurus 

Dilophosaurus oli ensimmäisiä varhaisjurakauden petosauruksia 201 - 189 mvs. Molemmin puolin sen kalloa oli parilliset, puoliympyrän muotoiset luuharjanteet.Dilophosaurus saalisti eläviä dinosauruksia, mutta söi useiden petodinosaurusten tapaan myös haaskoja. 

Pleurocoelus nanus. Tämä suuri sauropodi oli kaikkien sauropodien tapaan kasvinsyöjä. Eli Pohjois-Amerikassa 125-112 mvs ja on ollut vuodesta 1997 Texasin osavaltion virallinen, kansallinen dinosaurus. North Carolina State Museum of Natural Sciences. RAVINTO  Dinosauruksissa oli sekä kasvinsyöjiä, että lihansyöjiä. Lihansyöjät muodostivat petodinosaurusten ryhmän Theropoda, suomeksi "teropodit". Erikokoiset petodinosaurukset saalistivat hyvin erikokoisia eläimiä. Sitä mukaa, kuin kasvinsyöjädinosaurusten koko kasvoi, kasvoivat niitä saalistavat teropoditkin kooltaan yhä suuremmiksi. Toisaalta oli pieniä, kissankokoisia saalistajia, joille maistuivat hyönteisistä lähtien kaikkein pienimmät saalistettavat. Voisi sanoa niin, että kaikki mikä liikkui, kelpasi syötäväksi ja joutui saalistuskohteeksi. Eikä aina tarvinnut edes liikkuakaan, sillä poikkeuksetta teropodit olivat myös haaskansyöjiä. Rauhassa eivät saaneet olla vedenkään eläjät, sillä monet lajit erikoistuivat taitaviksi kalastajiksikin. Ornithischia-lahkoon kuuluneet linnunlantioiset dinosaurukset olivat kasvinsyöjiä. Kilpailua toistensa kanssa ne pyrkivät välttämään niin, että erikokoiset lajit ja heimot kehittyivät evoluution myötä syömään eri korkeuksilla kasvavaa kasvillisuutta. Sauropodit ylsivät puiden latvoihin kun taas pienimmmät kasvinsyöjät kahistelivat ja napostelivat ihan maan tasalta ja ruohojen juurista löytyviä kasvinosia. Kasveja syövät dinosaurukset olivat järjestäneet ruuansulatuksensa monin tavoin. Sauropodit, joista isoimpien piti ehtiä haalia jopa tonni päivässä vihermassaa sisuksiinsa, toimivat hyvin suoraviivaisesti. Ne eivät pureksineet ruokaansa juurikaan ollenkaan, vaan suuhun kuin haravakoneella ajettu lehvämassa nieltiin miltei sellaisenaan. Ruoka meni suoraan mahaan, missä sinne aiemmin niellyt jauhinkivet, gastroliitit tai erityiset bakteerit, kuin lehmän mahassa, esipehmensivät sen. Hadrosaureilla oli hampaaton nokka, jolla kasvit ensiksi napsittiin suuhun. Suun takaosassa olivat odottamassa valmiina kasvien jatkokäsittelyyn erikoisrakenteiset hampaat, joilla ravinto pilkottiin ja hienonnettiin ennen nielemistä. Hadrosaureilla oli hampaita vielä tavattoman paljon, sadoittain sekä ylä- että alaleuassa, jopa tuhatkin hammasta ja vanhojen ja kuluneiden tilalle kasvoi kaiken aikaa uusia. Sarvinaamoilla oli vahvat leuat ja saksimaiset hampaat, joilla paksutkin oksat helposti taittuivat. Suchomus tenerensis oli valtava petolisko, joka oli erikoistunut saalistamaan kalaa. Nyt se on itse jäämässä saaliiksi, kun jättimäinen krokotiili on ahmaisemassa siitä lujaa otetta!